torstai 3. lokakuuta 2013

Kun kaikki ei mene oppikirjojen mukaan


Viimeiseen pariin viikkoon on mahtunut vaikka minkälaista murhetta. Kuopus alkoi itkeskelemään öisin mahaansa ja ripuloimaan ja aikamme hypättiin lääkärillä ja hoitajapäivystyksessä kunnes oli aika lähteä keskussairaalaan lastenosastolle. Pikkuinen meni niin surkeaan kuntoon ettei jaksanut yhtään mitään muuta kuin nukkua ja hereillä ollessaan valittaa mahaansa.

Vietettiin pari yötä lastenpolin infektio-osastolla ja siellä pieni sai lisää voimia nenämahaletkun ja lepäämisen avulla. Verikokeita otettiin ja testejä tehtiin ja kun olimme jo kotiutuneet sairaalasta, lääkäri soitti perään ja kertoi, että salmonellahan se siellä pientä vaivasi.
Mitä lie linnunkakkaa on mennyt syömään, kun ei meille muille ainakaan mitään oireita ole ilmaantunut.


Nyt kuopuskin alkaa olla kunnossa, vaikka sairaalareissun jälkeen iski vielä flunssapöpökin toiseen, mutta paluu normaaliin arkeen ei oikein ole onnistunut.
Tuossa edellisessä postauksessani jo mainitsinkin pienikokoisen vauvamahani ja nyt olen sitten hypännyt äitipolilla seurannassa, kun vauva ei tahdo kasvaa. Tähän mennessä kasvua on kuitenkin aina jonkun verran ilmaantunut, mutta viime seurannassa huomattiin ettei viikkoon ollut tullut ollenkaan kasvua.

Jouduin lapsivesipunktioon ja nyt odottelen vastauksia siitä onko vauvalla kenties vaikeuksia hapetuksen kanssa. Huomenna pitäis tulosten tulla ja alkaa vähän jännittää kuinka käy. Tuleeko huomenna lähtö synnyttämään vai vieläkö vauva pärjää masussa.


Lapsivedestä tutkitaan myös kromosomit, joten niitäkin tuloksia tässä vähän jännitellään.

Lapsivesipunktio itsessään ei ollut ihan niin kamalaa mitä olin odottanut. En kyllä voi sitä kovin mielekkääksikään sanoa, mutta ei se sattunut aivan niin paljon kuin luulin. Punktiossahan tarkistetaan ultralla kohdusta sopiva lapsivesitasku, johon sitten työnnetään mahan läpi pitkä neula ja imetään ruiskuun lapsivettä, joka lähetetään tutkittavaksi. Puudutusta siihen ei käytetä, joten kyllähän se jonkun verran kirpaisi. Lapsivedestä saa selville esimerkiksi EPO-arvot, joista siis selviää mahdollinen hapenpuute sekä kromosomit. Me haluttiin saada selville myös vauvan varma sukupuoli, vaikka tuskin se on tässä kuukausien kuluessa muuhun muuttunut. Jos on, niin sitten on kiire keksiä vauvalle uusi nimi ja kaivaa kaapista kaikki pinkit mekot varastoon :D .

Täällä siis vietetään nyt vähän jännittäviä hetkiä ja valvottuja öitä, joten siksi blogikin on pysynyt hiljaisena. Huomenna kenties lisää kuulumisia, jos jotakin järisyttävää selviää.


4 kommenttia:

  1. Voi, hurjankin jännittäviä aikoja elätte... Turvallista mieltä sinne♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Oon yrittänyt olla stressaamatta, mutta ei se nyt tietenkään meinaa ihan onnistua.

      Poista
  2. Voimia ja kaikkea hyvää sinne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Ainakaan eilen ei tullut puhelua, joten siitä voin päätellä, että vauvan happiarvot on kunnossa :) .

      Poista

Kiitos kun jätät merkin käynnistäsi ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...