sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Aloitusteksti

Niin siinä nyt sitten kävi, että päätin perustaa itselleni uuden blogin neuleblogini lisäksi. Alunperin oli ajatuksena kirjoittaa neuleblogiin ihan kaikesta, mutta ei siitä mitään tullut. Ehkä on parempi erottaa aiheet tai jos tänne alkaa tulemaan tekstiä, siirtää neuleblogikin tänne saman katon alle.


Täällä blogissa tulen nyt joka tapauksessa kertomaan päivän tunnelmista kuvin ja sanoin. Tämä on meidän arkea iloine ja suruineen. Luultavasti tulette lukemaan täältä myös paljon pohdintaa raskaudesta ja sitten marraskuussa myös pikkuvauva-arjesta, jota en meinaa malttaa odottaa.


Olen -82 syntynyt kolmen tytön ja yhden masuvauvan (11/13) äiti, yhden miehen vaimo sekä emäntänä kääpiövillakoiravanhukselle. Työskentelen lähihoitajana palvelutalossa ja harrastan kaikenlaista mitä kotona voi harrastaa. Neulomista, virkkaamista, lukemista, leffojen katselua sekä ajoittain myös remontointia ja sisustamista. Kodin ulkopuolella harrastaminen rajoittuu lähinnä koiran kanssa lenkkeilyyn ja ystävien kanssa kahvitteluun. Aika ajoin piipahdan myös hengellisissä konserteissa ja muissa tapahtumissa.



Olkoon tämä teksti aloituksena tälle uudelle blogille. Toivottavasti saan blogille myös lukijoita, koska eipä sitä ole kiva pelkästään itselleen kirjoittaa. Kommentointi on erittäin erittäin tervetullutta!






2 kommenttia:

  1. Mielelläni alan lukemaan uuttakin blogiasi :). Toivottavasti luvassa on raskaus- ja myöhemmin vauvapostauksia, meille kun on tulossa vauva samoihin aikoihin myös... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä varmasti kirjoitan myös raskaudesta ja vauvasta sitten sen synnyttyä. Huomenna taitaakin jo olla tulossa neuvolakuulumisia ellei sitten veny ylihuomiseen iltavuoron takia.

      Poista

Kiitos kun jätät merkin käynnistäsi ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...