maanantai 28. joulukuuta 2015

Kohta se arki alkaa


Tämän blogin kohtalo on ollut kerran jos toisenkin pohdinnan alla. Tuntuu ettei tänne vaan riitä asiaa ja enemmän tulee kirjoitettua neuleblogiini.
Tässä joulun aikaan olen ollut tosi stressaantunut. Oikeastaan koko vuoden.  Erityisherkkänä ihmisenä stressaannun helposti ja murehdin asioita yömyöhällä. Tuntuu, että sitä haluaisi heittää pois kaikki turhat painolastit elämästään ja välillä käy mielessä, että tämä blogi on yksi niistä. Koen, että kun tämä on olemassa, niin tätä myös pitäisi päivittää säännöllisesti. Pitäisi ottaa kauniita kuvia ja kertoa pienimmistäkin kissanristiäisistä.
Kun jotain aloittaa, niin sitä pitäisi tehdä täysillä.


Viime kuukaudet on tullut räpsittyä kuvia lähinnä puhelimella ja enimmäkseen Instagramiin. Arki neljän lapsen äitinä on aika rankkaa, varsinkin kun yksi alkaa lähestyä murkkuikää ja yksi taas on syvällä uhmaiän syövereissä. Kun yrittää ratkoa lasten riitoja, siivota kymmenettä kertaa olohuoneen lattialle levitettyjä leluja ja lukittautua kylpyhuoneeseen pyykkiä lajittelemaan ihan vain siksi, että saisi olla hetken rauhassa, ei oikein tule mieleen hakea kameraa ja napsia kuvia blogiin.


Helmikuussa alkaakin sitten ne varsinaiset ruuhkavuodet, kun palaan työelämään ja pienimmät aloittavat päivähoidossa. Siksi päätinkin etten nyt vielä kuitenkaan lopeta tätä blogia. Saattaahan olla, että kun arki työssäkäyvänä äitinä tasoittuu uomiinsa, sitä taas uudella innolla kirjoittelee niistä kissanristiäisitäkin. Viimeiset pari vuotta sitä on vain jotenkin seilannut jossakin välitilassa. Tavallaan sitä on vain koko ajan pelonsekaisin tuntein odottanut sitä hetkeä, kun palkkatyö kutsuu. Ehkä sitä näin jälkiviisaana olisi käyttänyt viimeiset vuoden kotiäitinä mieluummin johonkin muuhun kuin ainaiseen murehtimiseen. Mutta minkäs sitä luonnolleen mahtaa.

Siinä nyt jotakin ajatuksia.. Aivan tajunnanvirtaa. Katsotaan mitä elämä tuo tullessaan ja mikä tämän blogin kohtalo sitten loppupeleissä tulee olemaan.

1 kommentti:

Kiitos kun jätät merkin käynnistäsi ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...