tiistai 11. maaliskuuta 2014

Pikku kokit



Hävettää oikein, kun en ole tännekkään aikohin kirjoitellut. Jotenkin ei ole ollut kirjoitushaluja eikä nyt mitään sen kummempaa kyllä ole tapahtunutkaan. Oon nyt vähän enemmän yrittänyt olla lasten kanssa, mutta kamera unohtuu useimmiten touhujen ulkopuolelle, joten kuvia on tullut räpsäistyä lähinnä puhelimella Instagramiin. Tässä postauksessa pari räpsyä, jotka nyt sattuivat löytymään koneen kätköistä.

Ollaan ulkoiltu tyttöjen kanssa jonkun verran. Lähinnä tuossa kotipihalla ja isänsä kanssa ovat käyneet pulkkamäessä ja kävelyllä. Suksillakin ovat taitaneet muutaman kerran kiertää talon, mutta kun talvi on mikä on, niin eipä sitä ole pahemmin ollut lunta missä hiihtää..


Olen myös jonkun verran yrittänyt ryhdistäytyä leivonnan saralla. Tytöt tykkää leipoa, mutta minä taas en ole yhtään pullantuoksuinen äiti. Leipominen ja ruoanlaitto ovat täyttä pakkopullaa. Nykyään teenkin yleensä niin, että luettelen mitä pitää tehdä ja tytöt sitten tekevät ohjeiden mukaan. Viime aikoina on tullut leivottua keksejä, Runebergin torttuja ja laskiaispullia. Tänään pitäisi taas kaivaa jauhot ja leivinjauheet esille ja leipoa kakkupohjat, pizzoja ja muffinsseja. Esikoisella on huomenna 10-vuotissynttärit ja sinne pitäisi saada suuhunpantavaa.

Pari viimepäivää ovat kuluneet sairastaessa. Minuun iski flunssa ja kuume takavasemmalta, mutta tänään olo tuntuu jo aika hyvältä. Nuhaa nyt vielä on, mutta kun kerta kuumetta ei enää ole ja nuhakin on jo paranemaan päin, niin uskaltaudun nuo synttärit järjestämään. Tyttö on niitä niin kovasti odottanut.


Eipä tässä varmaan nyt muu auta, kun ryhdistäytyä ja aloitella pienimuotoista siivousta ja sitten kai pitäisi edes ne kakkupohjat tehdä. Vielä odottelen postista kakkukuvaa ja jännitänkin ehtiikö se perille. Toimitusaika piti olla vain päivän verran, joten tänään viimeistään pitäisi tulla. Harmittaa tosi paljon jos täytyy keksiä jokin suunnitelma B. Lähikaupoissa ei ole kakkukuvina kuin niitä iänikuisia Disney prinsessoja, autoja ja Hello Kittyjä. Ei ehkä enää niin 10-vuotiaalle sopivaa. Tyttö haluaa heppasynttärit, joten hevosen kuva siihen kakkuunkin olis tulossa.

2 kommenttia:

  1. Heippa Miia. Kiva että olet paranemaan päin, kurjaa nuo flunssat, vie niin voimatkin :(. Ihania kuvia tytöistä, niin täynnä elämää :). Mietin tuota hevoskakku-asiaa, minä laitoin kerran shcleich-hevosen kakun päälle kun en muuta löytänyt ja hevoskakku piti saada ;D - mutta toivottavasti posti ennätti tuoda kakkukuvan :). Onnea 10-vuotiaalle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ideasta. Tällä kertaa kakkukuva ehti perille, mutta tulevaisuutta ajatellen tuo hevoshahmon laittaminen kakkukoristeeksi voi olla ihan hyvä vinkki :) .

      Poista

Kiitos kun jätät merkin käynnistäsi ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...