tiistai 3. joulukuuta 2013

Sylittelyä


Täällä sitä ollaan edelleen hengissä. Kuulumisia jo kommenttiboksissa odoteltiin. Vauva on osoittautunut aikamoiseksi sylikissaksi ja huonoksi nukkujaksi, joten suurimman osan aikaa päivisin imetän tai muuten vain kannan vauvaa ees taas ja koneella istuminen jää vähemmälle. Sen ajan minkä istun koneella, käytän taas aika tehokkaasti opiskeluun. Minähän käyn nettilukiota ja toimin siellä tutorina, joten sitä kautta on sitten hommaa enemmän ja vähemmän. Tahtoo sitten blogi jäädä jalkoihin.

Emppa rakastaa junarataa ja aina välillä äitikin joutuu pääsee leikkimään.
Vauva tosiaan käyttää päivänsä tehokkaasti valvomiseen. Päiväunia nukkuu moneen kertaan, mutta aina vain n. 5-15 minuuttia kerrallaan ja muun ajan viihtyy oikeastaan ainoastaan sylissä. Kotityöt ja muut hommat ovat nyt jääneet aika lailla hunningolle, mutta toisaalta.. Olenpahan saanut ihan "luvan kanssa" istua nojatuolissa telkkaria tuijottamassa. Täytyy kyllä sanoa, että välillä tuntuu siltä, että paljon mieluummin minä kyllä tekisin niitä kotitöitä kuin telkkaria tuijottaisin. Ehkä nekin maistuvat siis paremmin jahka vauva kasvaa ja alkaa viihtymään enemmän lattialla tai sitterissä.


Kantoliinaakin täällä on testailtu, että äidillä jäisi kädet vapaaksi edes ruoanlaiton ajaksi. Tyttö kyllä viihtyy liinassa, mutta ei pitkiä aikoja kerrallaan. Minulle vaan tahtoo tulla liinaillessa aivan järkyttävän kuuma, joten liinailu on jäänyt vähemmälle. Koen myös lyhyenä ihmisenä pitkän liinan kanssa tappelemisen hiukan hankalaksi. Jos se olisi aina valmiiksi sidottuna päälle, olisi ehkä helpompaa, mutta kun täytyy joka kertaa alkaa tuskailemaan sidontojen kanssa, niin johan siinä ehtii pikkuneiti parkua itsensä tainnoksiin ennen kuin liina on edes päällä. Liinailu itsessää on oikein kätevää ja mukavaa, mutta helposti sitä tulee sitten kuitenkin napattua tyttö syliin ihan ilman liinaa.


Siinä se meidän suklaasilmä nyt on. Ikää kolme viikkoa ja painoa jo 3,5 kiloa. Juuri tänään kävi neuvolatäti vähän kurkkaamassa mitä pikkuneidille kuuluu.
Hyväähän sille kuuluu, mutta sitkeä ja paha vaippaihottuma vaivaa. On kokeiltu Pampersit, Muumit ja kestovaipat, Bepanthenit, sinkkivoiteet ja talkit, mutta mikään ei tahdo auttaa. Nyt sain neuvolatädiltä jonkun uuden peppurasvan nimen, jota täytyy kokeilla seuraavaksi. Toivottavasti alkaa ihottuma helpottamaan.

Vauva siis tosiaan valvoo aamut ja päivät. Illalla puoli viiden maissa nukahtaa ja nukkuu monta tuntia. Isänsä kun on töissä iltakuuteen, niin eipä neiti paljoa ehdi hereillä olla isin kotiutuessa. Onneksi yöt menee suht hyvin. Toisina öinä valvotaan enemmän ja toisina taas nukutaan vain parin herätyksen voimin.

Kova on sumpliminen miten saan kaikki asiat järjestettyä niin, että isommat lapset saavat mahat täyteen ja edes vähän äidinkin huomiota siinä vauvanhoidon lomassa. Kotitöitäkin pitäisi välillä yrittää tehdä ja lisänä on tuo lukio. Mutta tähän mennessä olen saanut kaiken hoidettua ajallaan. Ollaan jopa ehditty käydä kyläilemässä molemmissa mummuloissa ja yhdellä ystävällä :) .

5 kommenttia:

  1. Heips, oletteko kokeilleet Dactacortia pikku-neidin vaippaihottumaan (hiiva- ja sienilääke)? Onko sammasta suussa? Saattaa olla hiivatulehdus pyllyssä. Meillä on useammalla lapsella ollut hankala vaippaihottuma ja hiiva on ollut syypää. Terkuin, kuuden lapsen sh-äiti

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä! Vauvalla on kyllä kieli aivan valkoisena ja terveydenhoitaja sitä epäili sammakseksi, joten täytyy varmaan sitten kokeilla tuota hiivalääkettä. Saakohan sitä ilman reseptiä?

      Poista
    2. Kannattanee olla neuvolan tätiin yhteydessä, koska on noin pienestä vauvasta kysymys, et saatte oikeanlaiset hoito-ohjeet.¨En kuolemaksenikaan muista, saako Daktacortia ilman reseptiä, mut kysäisepä neuvolasta. Meillä nuorin lapsi on nimittäin jo 10-vuotias. Voin kuitenkin melkein lyödä vetoa, et teiän vauvalla on kyse hiivasta, joka on "levinnyt" ruuansulatuskanavaa pitkin suusta (sammas) pyllyyn asti. Suuhun tarvinnee Daktarin-geelin, jos saa noin pienelle antaa ja pyllyyn tuon voiteen. Meillä tosiaan useammalla ollut sama vaiva pienenä ja jollakin ehti pylly päästä melkein "vereslihalle", ennen kuin muistin tuon hiiva-asian. Neuvolassa eivät sitä osanneet epäillä. Toivotaan, että saatte pikkuisen pian kuntoon. :)

      Poista
    3. Täytyy tosiaan ottaa heti viikonlopun jälkeen neuvolaan yhteyttä ja kysäistä tarkemmin. Eevillä kun on tosiaan melkein vereslihalla parista kohtaa tuo peppu. Terveydenhoitaja sitä kyllä katsoi ja samoin katsoi suustakin, että sammakselta näyttää, mutta ei ilmeisesti hänellekkään tullut mieleen, että voivat liittyä toisiinsa ja minä taas en ole ikinä kuullut vastaavasta.

      Tämä kyllä selittäis asian, kun ollaan tosiaan testailtu eri vaippoja ja rasvoja, talkkeja ym. ja kun yhdessä vaiheessa tuli varsinkin yöllä käytettyä vaipanvaihdossa puhdistuspyyhkeitä, ni nekin vaihdoin ihan rehelliseen vesipesuun hanan alla eikä sekään auttanut asiaan. Oon miettinyt pääni puhki mistä se ihottuma voi johtua ja oonko syönyt jotain mihin tyttö vois reagoida noin, mutta hyvä että tuli tämä hiivahomma puheeksi. Kiitos.

      Poista
    4. Vielä kommentoin sen verran, että käytin aikoinaan yhden lapsen päivystävällä lääkärillä viikonloppuna tuon asian takia, kun tuntui että vauva on pyllynsä kanssa niin kipeä. Oys:ssa hoitaja oli ylimielinen ja käski laittaa vaan supon pyllyyn ja mennä omaan terveyskeskukseen arkipäivänä. Odotuttivat pienen vauvan kanssa monta tuntia ja kun kysyin viivytyksen syytä, hoitaja tokaisi: "Kun sillä on vaan tuo vaippaihottuma!" En antanut periksi ja lääkäri oli kanssani samaa mieltä, että kannatti tulla. Tuumasi, ettei noin rikkinäiseen pyllyyn olisi voinut edes suppoa laittaa. Saatiin lääkkeet ja pikkuinen alkoi aika nopeasti parantua..

      Poista

Kiitos kun jätät merkin käynnistäsi ♥

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...